Määräaika päättynyt Kansallinen hankinta

Coachaava esihenkilö -valmennus

Oulun yliopisto · Pohjois-Pohjanmaa

Perustiedot

Tarjousten määräaika
ke 23.6.2021 klo 14.00 (päättynyt)
Hankkija
Oulun yliopisto, Y-tunnus 0245895-5
Toteutuspaikka
Pohjois-Pohjanmaa (FI1D9)
lähiopetus tapahtuu Oulussa
Hankintalaji
Palvelu
Menettely
Kansallinen hankinta
Ilmoituksen tyyppi
Kansallinen hankintailmoitus
Arvioitu kokonaisarvo
Ei ilmoitettu
Pääasiallinen CPV
79632000 Henkilöstökoulutus
Julkaistu
9.6.2021

Ilmoituksen teksti

Alkuperäinen teksti Hilmasta, muuttamattomana
Coachaava esihenkilö -valmennus kuuluu yhtenä osana Oulun yliopiston johtamisen ja esihenkilötyön tuen kokonaisuuteen. Valmennus on tarkoitettu kaikille Oulun yliopiston esihenkilöille ja sen tavoitteena on, että valmennuksen kautta osallistujat ymmärtävät valmentavan johtamisotteen periaatteet ja toimintatavat sekä oppivat käyttämään valmentamisen taitoja ja työkaluja arjen johtamistilanteissa. Valmennuksen kautta osallistujat tulevat tietoisiksi omista vahvuuksistaan ja kehitysmahdollisuuksistaan ja oppivat hyödyntämään näitä omassa työssään esihenkilönä. Valmennuksessa osallistujille muodostuu myös vertaisverkosto muista valmennukseen osallistuvista esihenkilöistä. Verkoston tukea he voivat hyödyntää omien kokemustensa reflektoimisessa niin valmennuksen aikana kuin sen jälkeenkin.

Erän kuvaus

Valmentajien pätevyys Vaadimme Coachaava esihenkilö -valmennuksen valmentajilta vahvaa näyttöä johtajien ja esihenkilöiden valmentamisesta ja sparraamisesta (liite 2). Toteutukselle osoitetun valmentajan tai valmentajien kokemus akateemisesta ympäristöstä ja sen esihenkilöiden työlle asettamista erityispiirteistä. Valmennuksen laajuus ja toteuttaminen Valmennuksen laajuuden tulee olla vähintään 16 tuntia. Toteutuksen tulee huomioida osallistujien kiireiset aikataulut. Yksittäinen valmennuskerta ei saa olla puolta päivää pidempi. Osallistujille tulee syntyä kokemus tasapainosta valmennukseen käytetyn ajan ja siitä saatavan hyödyn välillä ja tätä kautta sitoutuminen valmennukseen ja sen tavoitteisiin. Valmennus toteutetaan kaksi (2) kertaa vuodessa. Kummallakin toteutuskerralla ilmottautuminen avataan kahdelle (2) ryhmälle, joista toinen on suomenkielinen ja toinen englanninkielinen. Tarvittaessa molemmat ryhmät voidaan toteuttaa suomeksi. Yhden ryhmän tavoitteellinen osallistujamäärä on 10-16 osallistujaa, mutta ryhmät voidaan erikseen sopien toteuttaa myös pienemmillä osallistujamäärillä. Myös vain yhden ryhmän toteuttaminen on mahdollista. Valmennuksen markkinointi ja osallistujien valinta Oulun yliopiston henkilöstöpalvelut huolehtii valmennuksen markkinoinnista ja osallistujien valinnasta. Valmennuksen ilmoittautuminen avataan hyvissä ajoin Oulun yliopiston henkilöstökoulutusjärjestelmään. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Hankinnan vaiheet

  1. Hankintailmoitustämä ilmoitus

    Tarjouspyyntö julkaistiin, määräaika 23.6.2021 klo 14.00.

  2. TulevaJälki-ilmoitus

    Ei vielä julkaistu.

Lähde: Hilma (hankintailmoitukset.fi)

Ilmoitus 2021-075495

Ilmoita virheestä tai pyydä poistoa