Ennakkoilmoitus EU-hankinta

Google-lisenssien ja palvelujen hankinta

Muhoksen kunta · Pohjois-Pohjanmaa

Perustiedot

Ilmoitettu päivämäärä
ke 20.1.2021 klo 13.00
Ei tarjousten määräaika.
Hankkija
Muhoksen kunta, Konsernipalvelut, Y-tunnus 0186646-3
Toteutuspaikka
Pohjois-Pohjanmaa (FI1D9)
Muhoksen kunta
Hankintalaji
Palvelu
Menettely
EU-hankinta
Ilmoituksen tyyppi
Ennakkoilmoitus
Arvioitu kokonaisarvo
Ei ilmoitettu
Pääasiallinen CPV
72000000 Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Julkaistu
13.1.2021

Ilmoituksen teksti

Alkuperäinen teksti Hilmasta, muuttamattomana
Muhoksen kunta käyttää toiminnassaan Googlen lisensseihin pohjautuvia palveluja (mm. sähköposti, Drive, Forms). Nykyisen sopimuksen päättyessä haemme kunnan yhteistyökumppaniksi toimijaa, jolla on tarjota kunnalle Googlen palveluvalikoiman lisäksi myös muita palveluja.

Erän kuvaus

Muhoksen kunnan nykyinen sopimus Googlen lisenssien osalta on päättymässä. Ennen uuden yhteistyökumppanin valintaa haluamme selvittää erilaisia, markkkinoilla olevia jo olevia Google-ympäristössä toimivia palveluja. Näiden muiden palvelujen osalta toivomme kiinnostuneilta toimijoilta omia esityksiä ja mahdollisia referenssejä.

Lisätiedot

Ilmoittautuneiden toimijoiden kanssa pyrimme järjestämään erilliset neuvottelut tammikuun lopulla. Neuvottelujen tarkoituksena on kartoittaa tällä hetkellä saatavilla olevia palveluja tarjouspyynnön pohjaksi. Käytävien neuvottelujen jälkeen valmistellaan kunnan lopullinen hankintailmoitus. Hankinnan tavoitteena on perusteena on 36 kk:n sopimus.

Hankinnan vaiheet

  1. Ennakkoilmoitustämä ilmoitus

    Tieto tulevasta hankinnasta.

  2. Hankintailmoitus

    Tarjouspyyntö julkaistiin, määräaika 19.2.2021 klo 12.00.

Lähde: Hilma (hankintailmoitukset.fi)

Ilmoitus 2021-061821

Ilmoita virheestä tai pyydä poistoa