Parikkalan Siikalahden pohjoisosan pohjapato ja kunnostusruoppaukset

Siikalahden pohjoisosan pohjapato tarjouspyynnön sekä liiteaineiston mukaisesti. Koska padosta tulee pitkä, rakennetaan siihen kaksi pohjapatoa, joista vesi virtaa yli ja muu osa korkeampaa pääosin tulvarajan yläpuolelle nousevaa muualta tuotavalla kivisellä kivennäismaalla (kivinen sora/moreeni) muotoiltavaa/verhottavaa aluetta. Tällöin pohjapatojen väliin jäävä saari soveltuu lintujen pesimäalueeksi. Saari ja rannoilta tulevat niemet muotoillaan luonnonmukaiseksi. Ruoppausmassoja ei käytetä maisemointiin, koska tällöin ko. alueet vesottuvat nopeasti. Pohjapadon ja patopenkan harjan kokonaispituus on 315 m, jossa on kaksi 20 m pitkää kiviverhottua pohjapatoa. Läntinen pohjapato on nykyisen kasvillisuusvyöhykkeen ja avovesialueen rajalla ja itäinen pohjapato on n. 20 m päässä itärannasta. Kummankin pohjapadon harjan kokonaispituus on 20 m, jossa on n. 0,9 m leveä alennettu loivan V-mallinen alivirtaama- /kalannousu-uran aukko. Sen nimellismitat ovat: pohjan taso N60+68,90, josta luiskat nousevat n. kaltevuudella 1:3 tasoon N60+69,05. Tästä harja nousee kumpaakin rantaan n. 5 cm. Rantaluiskat nousevat keskikaltevuudella 1:3 tai loivempana. Huom. em. mitat ovat teknisiä mittoja. Pohjapato rakennetaan luonnonmukaisen näköiseksi. Pohjapato-osat tehdään maa- ja kivirakenteisena ilman erillistä tiivisteseinää. Pohjapato-osuudet ja alavirranpuoleinen luiska kivetään kalankulun mahdollistavaksi. Harjan leveys (pituus uoman suunnassa) on 3…4 m. Siikalahden puoleisen luiskan kaltevuus on 1:4 tai loivempi ja Simpeleenjärven puoleisen luiskan keskikaltevuus on 1:10 tai loivempi. Alapuolen luiska voi olla näin jyrkkä, koska maksimivedenkorkeusero on pieni. Pohjapatoon upotetaan maisemakiviä ja kalannousu-ura kivetään hydraulisesti karkeaksi siten, että kalan nousu on mahdollisimmin suuren osan ajasta mahdollista. Kalatiehen rakennetaan tarvittaessa kivikynnyksiä, joiden kohdalla vesipintojen korkeusero on 0,05…0,1 m. Pohjapadon verhous rakennetaan lajittumattomasta luonnonkivestä, jonka laskennallinen tarvittava koko on n. d65>0,40 m. Isot runkokivet istutetaan ensin paikoilleen soraan, jonka jälkeen rakennetaan muu verhous pelkästä kiviaineksesta, jossa ei saa olla maata mukana, kaivinkoneen kauhalla painamalla ja tamppaamalla tiiviiksi kerrokseksi. Tämän jälkeen verhouksen raot täytetään soralla tai soramoreenilla levittämällä ohut kerros, joka ”huuhdotaan” veden avulla kivien väliin. Tätä toistetaan, kunnes raot ovat täynnä. Tämä työvaihe tehdään erittäin huolellisesti, jotta padon verhouksesta tulee tiivis. Uuden verhouksen reuna-alueilla soran/soramoreenin sekaan voidaan sekoittaa humusmaata, jolloin reuna-alueen kasvillisuus palautuu nopeammin. Harjan ylävirran puolelle asennetaan maisemakiviä joiden avulla vesipeili pyritään rikkomaan, jolloin padon harjan linja ei näy. Yhtenäinen tiivis verhous harjalla ei saa olla harjaa korkeammalla, mutta yksittäisten kivien yläreuna voi olla 0,05…0,1 m harjaa korkeammalla. Harjan ylävirran puoleisten isojen yksittäistein maisemakivien tai pienten maisemakiviryhmien yläreuna voi olla 0,2…0,3 m harjaa korkeammalla. Ne eivät kuitenkaan saa huonontaa merkittävästi padon purkukykyä. Mikäli pohjapato rakennetaan talvella, pohjapadon ja kalatien verhousmateriaali ei saa olla jäässä. Verhoiltavalta alueelta on poistettava lumi ja jää ennen verhousta. Mahdollinen verhousten korjaus on suoritettava keväällä roudan sulettua. Pohjapadon valmistuttua alue siistitään. Mahdolliset ylimääräiset massat muotoillaan paikan päällä. Kaikki kiviaines käytetään pohjapadon ja kalannousu-uran kiveämiseen ja muotoiluun. Valmis pohjapato ja kalatie ei saa näyttää mistään suunnasta symmetriseltä, eikä siinä saa olla yhtään suoraa viivamaista tai tasaista pintaa, vaan sen tulee näyttää luonnonkoskelta. Patorakennustyöt tehdään vesirakennusalan kokeneen valvojan johdolla. Työtä voi seurata rakennuttajan edustajana ja tarvittaessa ohjaa myös kalatalouspuolen asiantuntija.

Ruoppaukset tehdään syksyllä ponttonikaivureilla. Ylimääräiset löyhimmät massat, joita ei käytetä pesimäsaarien rakentamiseen, kasataan ja ne kuljetaan talvella läjitysalueille.. Ruoppauksien tavoitteena on poistaa vesikasvillisuus juurineen ja saada aikaan mahdollisimman pysyvää avovesialuetta. Ruoppauksilla pyritään luomaan matalaa ja vaihtelevan syvyistä, keskistyvyydeltään noin 50 cm avovesialueita, joihin pääsee kehittymään vesilintuja hyödyttävää uposvesikasvillisuutta. Ruoppauksesta syntyneiden avovesialueiden reunat pyritään luomaan polveileviksi, jotka lisäävät monimuotoista rakennetta. Ruopattavista massoista tehdään avoveden ympäröimiä lintujen pesimäsaaria. Pesimäsaarien yläpinta ulotetaan noin 1 m HW tason yläpuolelle, mutta pientä vaihtelua korkeustasoissa pyritään luomaan eri saarien välillä. Saaret pyritään muovailemaan loivarantaisiksi ja saarien keskiosien korkeushuiput asettuvat tuohon edellä mainittuun korkeustasoon. Odotuksen mukaisesti ruoppausmassoista tehdyt saaret tulevat painumaan lähes metrin parin vuoden aikana, joten niiden lopullinen taso asettuisi siten, että pieni osa kustakin pesimäsaaresta ylettyisi tulvahuipun yläpuoliselle alueelle. Pesimäsaaret pyritään toteuttamaan siten, että ruoppausmassat läjitetään saariin painattamalla massoja, jolloin ne tiivistyvät eivätkä lähde herkästi hajoamaan. Mahdollisuuden mukaan tehdään luhdan sisälle suljettuja lintujen pesimäsaarialueita, jolla voidaan ehkäistä massojen kulkeutumista ja veden samentumista. Lähtökohtaisesti ruoppausmassoja ei viedä pois lintujen pesimäsaarialueilta eikä niitä rakenneta kivainaineksista. Metsähallitus katsoo, että alueille, joista ruoppausmassat on mahdollista viedä pois ja alueet ovat muuten sulkeutuneita, on kannattavampaa tehdä avovesiallikoita. Nämä alueet sijaitsevat Kaukolantien varressa ja alueen pohjoisosassa lähellä suunniteltua uutta pohjapatoa. Kts. lisätiedot liitteen Päivitetty kunnostussuunnitelma Parikkalan Siikalahden pohjoisosan kunnostusruoppauksille 2025 mukaisesti.